Valikko Sulje

Palaa lomalta goottina

Mielipidemies

Yläasteella syyslukukauden ensimmäinen oppitunti oli aina jännittävä. Ruskettunut opettaja oli lomaillut vieterinsä höllemmälle, ja antoi puheensorinan luokassa jatkua hetken. Myöhästyneetkin hän toivotti lämpimästi peremmälle.

Oppitunnin alku oli pehmeää laskua kohti rutiinia. Hetken päästä opettaja yleensä keskeytti vapaan jutustelun ja kysyi oppilaiden lomakuulumisia. En usko opettajan olleen kiinnostunut niistä. Hänen perimmäinen motiivinsa oli palauttaa puheenjohtajuus asteittain takaisin itselleen. Kuulumisten vaihto johti käytännön asioihin kuten muutoksiin ruokailuajoissa ja tulevan lukuvuoden tärkeyteen. Tällöin opettaja puhui yksin ja oppilaat kuuntelivat, toisiaan vilkuillen.

Kerran opettajan monologin keskeytti ovelta kuuluva koputus, ja sisään astui teini mustassa, polviin asti ulottuvassa nahkatakissa. Hänen kasvonsa olivat kalmankalpeat ja silmiä ympäröi tummat renkaat. Mustaksi värjätyt hiukset valuivat tönkköinä harteille ja lakka niiden pinnalla kimalteli loisteputkien valossa. Hahmon kävellessä kohti vapaata pulpettia kuului kalinaa, jonka lähde oli hänen lanteilleen punoma kettinki.

”Huomenta ja tervetuloa, Simo”, sanoi opettaja.

Katsoin vieruskaveriani silmät ymmyrkäisinä ja teeskentelin pidätteleväni naurun purskahdusta. Hän teki samoin. En ollut uskoa näkemääni. Tuo örkki oli siis Simo, luokan urheilijalupaus, joka tunnettiin yleisesti Hiki-Simona tai Hikoilee ihan simona- Simona.

”Hei, Simo, mitä lätkäveska? Onks sul polttarit?”, huusin ja luokka hörähti. ”Huomenta. Ei, kuinka niin”, vastasi Simo ja istui alas kaivamaan terävin niitein koristeltua olkalaukkuaan.

Välitunnin alettua lampsin röökipaikalle. ”Simo, mikä meininki, rösseli maistuu. Ootko lopettanut urheilun?”

”En”, sanoi Simo ja ojensi jämät eteenpäin. ”Mä hikoilen ihan simona vieläkin. Voin nostaa sut suorille ja juosta sut kessu huulessa takas mutsis luo, jos toi virnuilu ei lopu.”

”En mä pahalla”, sanoin ja tajusin, että Simolla olisi lihaksia toteuttaa uhkauksensa. Simo käski rautaa päivittäin, enkä minä asunut kovin kaukana.

”Sulla on toi tyyli vähän muuttunut keväästä.”

”Mitä mun tyylit sulle kuuluu?”

Röökipaikalla tuli hiljaista. Jengi odotti, mitä vastaisin, mutteivät selvästi olleet aikeissa puolustaa kumpaakaan. He ikään kuin loittonivat laidoille liikuttamatta jalkojaan.

”Ei mitään”, sanoin ja jatkoin, ”oliko hyvä kesä?”

”Joo, mikäs siinä. Perus landeiluu ja musahommia”, Simo vastasi.

”Ai jaa, mitä sä soitat?”, kysyin.

”Rumpuja pääosin”, vastasi Simo.

”Ok”, sanoin ja pistin itsekin kessuksi.

Muistan, etten kokenut oloani mitenkään nujerretuksi. Päinvastoin tunsin luottamuksen ilmapiirin voimistuvan. Tämän kaltainen sosiaalinen kanssakäyminen oli hyvin yleistä yläasteella. Tapaus ei ollut ainutkertainen. Muistan ensimmäisiä koulupäiviä, joina luokkaan on kävellyt gootin lisäksi uusia hoppareita, hevareita, skeittareita ja punkkareita. Yhteistä heille oli se, että he olivat loman aikana muuttaneet identiteettiään omaksumalla uuden roolihahmon.

Mietin kuinka yleistä on oman jutun tekeminen muiden huutelusta piittaamatta? Kuinka paljon rohkeutta vaatii kävellä luokkaan uutena ihmisenä? Kuka ei pelkää nöyryytystä luokan edessä tai silmätikuksi joutumista? Kuinka monta goottia löytyy pelokkaiden tavisten kaapeista?

Identiteetin muutoksia ja niiden ulkoisia merkkejä selitetään usein erilaisilla “kehitysvaiheilla”, joita ihminen käy läpi matkallaan kohti omaa persoonallista itseään.

Pedagogisen rokkitähden maineeseen nostettu saksalais-amerikkalainen psykologi ja ”identiteettikriisin isä” Erik Erikson (1902-1994) jakaa persoonan kehityksen kahdeksaan vaiheeseen.

Gootti-Simon tapauksessa katse kohdistuu tärkeään viidenteen vaiheeseen (ikävuodet 12-18), jossa nuori saattaa ratkaista identiteettikriisin omaksumalla itselleen uuden roolin. Tämän roolin kautta hän tutkii yhteisön reaktioita itseensä yksilönä, usein myös jonkin seksuaalisen suuntauksen edustajana.

Eriksonin mukaan kehitysvaiheet ovat luonnollinen vastaus kriiseihin, joita synnyttää hämmennys omasta suhteestaan vallitsevaan ympäristöön. Mikäli kriiseihin ei reagoi tai reaktio tukahdutetaan, jää ihmisen persoonallisuus tietyiltä osin vajaaksi.

On ankeaa huomata aikuisten päättelevän, että heidän tulisi ikänsä puolesta olla jo täysin kehittyneitä, kypsiä persoonia. Päätelmästä johtuen aikuinen, joka muuttaa tyyliään radikaalisti on yhteisön silmissä aina epäilyttävämpi kuin nuori, joka tekee samoin. Yhteisö tulkitsee lomalta palaavan kirjanpitäjän keltaisen irokeesin vitsiksi tai villitykseksi – hänen uusi roolinsa banalisoidaan tai siihen ei reagoida.

Erikson kuitenkin päätteli, että vaikka eri kehitysvaiheet ilmenevät usein tietyssä iässä, on vanhempanakin mahdollista paikkailla väliin jääneitä vaiheita. Tukisukkia käyttävän bingo-seniorin ei siis tule hätääntyä, kun nahkatakit alkavat kiehtoa. Nahkatakin narina on kutsu muutokseen.

Oletus valmiista persoonasta on oletus identiteetin varmentumisesta, kehityksen päättymisestä. Helposti käykin niin, että kun aikuista ahdistaa, hän kieltää olevansa kriisissä, jonka purkaminen vaatisi itsensä muuttamista eli kehittämistä. Hän kieltäytyy vastaamasta muutoksen kutsuun, sillä hän ei halua paljastaa yhteisölleen olevansa vajaa, keskeneräinen.

Hän ei luota, että yhteisö ymmärtää. Hän mieluummin vaikka kuristuu vanhaan paitaansa kuin ottaa riskin nahkatakissa.

Hän syyttää pahasta olosta ulkoisia tekijöitä ja muita ihmisiä, vaikka syy kriisiin on hänen oma epäröintinsä yhteisöä kohtaan, ja kenties hämmennys siitä, että joutuu kohtaamaan oman keskeneräisyyteensä.

Syy siihen, miksi juuri goottilainen rooliasu kutsui rohkeaa Simoa puoleensa, on muiden kuin Simon kannalta yhdentekevä. Ehkä edes Simo itse ei ymmärtänyt, mikä niiteissä kiehtoi, mutta kantaessaan kalisevia kahleita, hän kantoi samalla vastuun omasta kasvustaan.

Vastaamalla kettuiluun selkä suorana hän toteutti kasvurituaalin, jossa olivat osallisina ”hän” ja ”muut”. Väitän että urpot kommenttini tuona syysaamuna tupakkapaikalla sallivat hänen kehittyä. Vaiennettuaan minut hänen itseluottamuksensa voimistui ja hänen hahmonsa väkevöityi luokkatovereiden silmissä.

Rituaalissa yhteisö kysyy: Simo! Oletko tosissasi vai huijaatko? Voimmeko luottaa sinuun myös goottina? Seisotko mustien silmäkulmiesi takana?

Se mitä syksyn tuomalle gootille kuuluukin tehdä, on kyseenalaistaa hänet pienen kettuilun muodossa. Jos gootti vastaa kettuiluun uhkauksella, gootti on luotettava.

Tärkeintä on uskaltaa tehdä omaa juttuaan ja näyttää epäilijöille keskisormea. Näin Simo, yhden syksyn gootti, myös vapautti esimerkillään muut tekemään samoin, rohkaistumaan ja seuraamaan muutoksen kutsua.

Sittemmin Simo jatkoi rumpujen soittoa ja pysyi goottina ainakin joulujuhlaan asti. Hän alkoi seurustella itseään vanhemman satanistin kanssa ja vaihtoi tupakoimisen nuuskaan voidakseen urheilla ja kantaa minut mutsini luokse tarvittaessa. Mitenköhän Simo palailee lomiltaan 2020. Miten sinä palaisit jos uskaltaisit?

Tagged , , , , ,

35 Comments

  1. Nimetön
    Vastaa

    Tulee tästä jotenkin mieleeni paras ystäväni, ken palasi lomiltaan Adidaksen Torsionit ja rehelliset salihousut jalassaan, äitinsä kirkuvan punainen bleiseri päällään, ja hedelmäsalaatin värinen bandana päässään. Olin kateellinen🙂 saattoi muuten olla myös Edward Furlong heittari

  2. Campbell524
    Vastaa

    Элвис Пресли, безусловно, один из наиболее влиятельных музыкантов в истории. Родившийся в 1935 году, он стал иконой рок-н-ролла благодаря своему харизматичному стилю и неповторимому голосу. Его лучшие песни, такие как “Can’t Help Falling in Love”, “Suspicious Minds” и “Jailhouse Rock”, стали классикой жанра и продолжают восхищать поклонников по всему миру. Пресли также известен своими выдающимися выступлениями и актёрским талантом, что сделало его легендой не только в музыке, но и в кинематографе. Его наследие остается живым и вдохновляет новые поколения артистов. Скачать музыку 2024 года и слушать онлайн бесплатно mp3.

Vastaa käyttäjälle Carter2609 Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.